25. tammikuuta 2017

Tossuja

Suunnittelin neulovani isännälle synttärilahjaksi villasukat tuossa joulukuun puoleen väliin.

Ensimmäisen sukan sain neulottua puoliksi, sitten piti kiireellä virkata niitä lumihiutaleita ja kynntilälyhtyjä, joten neulonta jäi tauolle.

Lopulta sain villasukat valmiiksi tammikuun puolella.

villasukat
Misti ei oikein riittänyt kantapään tekoon, joten ohjeeseen piti turvautua ...
Raidatkin tuli eri paksuiset virhe laskennan takia, mutta ei haittaa😀

Lankana oli 7-veljestä oikein oranssi väri.

Seuraavaksi pikkuneidille piti virkata jumppatossut kun kaupasta ostetuista perus tossuista meni pohjanahka rikki jo toisella käytttö kerralla 😳


virkatut tossut
Nämä tossut ovat samaa mallia itä olen aikaiseminkin virkannut isoina ja pieninä.
Tarkoitus olisi laittaa nahkapohjalliset, kunhan saan nahkaa äidin jemmasta.



Tytteli halusi tossuun kukat ja keskelle helmen. Varastosta löytyi vielä pari tuommoisia "vattu-napit"

Lankana keinokuituinen Elyseè ja 3.5mm koukku.

Viime kesänä kuolleen ajokoiran seuraaja on nyt valittu...

Ensi kuussa meille olisi tulossa tällainen tyttö pentu. 😄





^_^

4. tammikuuta 2017

Virkattu retro liina

PAAPOn fb sivuilla oli linkki retro liinan ohjeeseen, jota oli taasen kokeiltava. Kaipailinkin just jotain nättiä liinan ohjetta tilaustyötä varten ja päätin kokeilla, tykkäsipä  mallista tai ei.


virkattu retro liina


Lankana Eldorado Puppets ja tällä kertaa käytyin koukku 1,75mm
Kokoa liinalla on n. 21,5cm


virkatut liinat
Valmiina liinat kostutin ja pingoitin kuivumaan.
Ohje liinaan löytyy TÄÄLTÄ
Ohje on kirjoitetussa muoodossa, joten piirsin ohjeen ekaksi itselleni kaavioksi että pääsen alkuun...
Sen verran muunsin ohjetta että lisäsin nirkot sakaroihin :D


Käpypitseilyä

Muutama päivä sitten kokeilin myös käpyillä lumihiutaleita  saumurilangasta.

käpypitsi lumihiutaleet



koko eroa on
Koko on vähän pienempi kuin 5c.



^_^