14. joulukuuta 2020

Taivassukat ja risti

 Tämän vuoden syksy tulee olemaan tähän asti kaikkien aikojen synkin.

Syyskuussa minulta todettiin rintasyöpä, josta selvisin näillä näkymin vain leikkauksella.

Marraskuussa kuoli isompi tyttösein liikenneonnettomuudessa. 


Arkkuvaatetta en jaksanut alkaa suunnittelemaan ja ompelemaan, mutta taivassukat neuloin surutyönä kiirreellä.

Olisin halunnut tiimalasikantapäät, mutta en siihen hetkeen tajunnut kirjoitettua ohjetta enkä videota löytänyt, joten tavallisen tyyliset kantapäät neuloin 1o ja 1n  kuviolla.

Lankana Novitan valkea Nalle ja 3,25mm puikot.


Taivassukat tyttärelle


Sukkiin suunittelin ristit päälipuolelle ja jalkapohjassa on sydänkuvio. 

Taivassukat puin puuvillasukkien päälle jalkaan.


Yleensä arkkuun ei laiteta koruja, joten tein käpypitsi ristin ruusulla, 

jonka kiinnitin keskelle rinnuksille vaatteeseen nuppineulalla.


käypitsi risti

Valkea lanka Red Heart Pearl Cotton.
Ohjeen katsoin kuvasta laskemalla, Pinterestissä kuva. 
Ohjetta muuntelin vielä paremmaksi.




Arkku kukkakuvioisella luonnonvalkealla pellavakankaalla.



✝️

 

18. heinäkuuta 2020

Virkatut vauvan converset

Äitienpäivänä sain uutisen, että minusta tulee ensimmäistä kertaa mummo.
Iloisesta uutisesta meni useampi päivä ennen kuin tajusin, että minunhan pitää virkata jotain tulevalle vauvalle.

Mieleen ei tullut mitään kelvollista tehtävää, joten virkkasin edellisen postauksen pöytäliinoja aikani.

Neuloakkin yritin, mutta ei kuviot onnistunut, joten jouduin purkamaan neuloksen.

Sitten keksin viikkoa ennen järjestettäviä vauvakutsuja virkata vauvalle converse tossut.

Virkatut vauvan converset

Lankalaatikosta jämä 7veikkaa valkea ja punainen.
Mustat raidat ja tähti virkkauslankaa.
Koukkuna 3mm.
Ohjeena käytin https://m.youtube.com/watch?feature=share&v=NYJVna7ijhA  videota, jota vähän muokkasin.
Nauhat virkkasin nalle langasta.
Malli näyttää minusta vähän tönköltä, jiten seuraaviin muuntelen mallia vähäsen.


^_^


9. heinäkuuta 2020

Virkatut pöytäliinat

Pari vuotta sitten löysin kirpparilta Mary Oljen virkkauskirjan, jossa on kovasti etsimäni virkkauskuvio.



Nyt sain aikaiseksi kokeilla virkata kuvio käteen sattuvalla langalla. Lankana Tokmannilta ostettu Perfect Crochet Maxi punaisena.








Heti perään kokeilin saman kirjan toista ohjetta saman lankamerkin valkoisella langalla. Koukkuna luultavasti 1,5mm.
Valkeaa liinaa voi vielä jatkaa jos siltä tuntuu...




Lopuksi vain silittelin liinoja muotoonsa ja huomadin että valkeassa liinassa oli kaksi palaa väärinpäin.... 
No pitää ne vielä käännellä oikeinpäin.

^_^

3. toukokuuta 2020

Ommeltu maski/hengityssuojain

Tämän hetkisen tautitilanteen takia kokeilin ommella suojamaskeja.
Kokeilussa oli muutamat mallit joihin kaavat piirtelin itse mallia kuvista katsoen.
Tulipa yksi malli virkattuakin.

Kankaat on mitä kotoa löytyi.

Kaikkia malleja en tähän hätään löytänyt kuvattavaksi...


Poikien jäätyä etäopetukseen piti keksiä jotain tehtävää käsityötunnille. Ajankohtaan sopiva maski löytyi ommeltavaksi, johon piirsin kaavat ja pojat sai ommella ihan itse.

Aukollinen malli jos haluaa laittaa suodatinta väliin.

Myös aikuisen kokoa ompelin itse.





Pinterestistä löytyi virkattava malli, jota piti kokeilla kahdellakin värillä.
Novitan Bambu, luonnonvalkeana ja vaaleanpunaisena jemmalangoista.


Tyttösellekkin piti ommella oma laskosmalli.





↜∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∻∽∽∽∽∽∽∽∽∽∽∽∽∽∽∽∽∽↝

MYYDÄÄN

Nämä hengityssuojaimet/maskit olisi myytävänä, 7€kpl+pk.     Tilaus s-postilla ⇑

Puuvillaa ja kuminauha kestää 95∘c pesun.
Pieni malli; 8×18cm, keskeltä levitettynä 15cm. Saatavilla 4kpl

Iso malli; 9×19,5cm, keskeltä levitettynä 16,5cm. Saatavilla 5kpl.



Poika mallina
pienempi malli

isompi malli
Jos tarvetta ilmenee, voin tilauksesta ommella pieniä määriä.


Huomioithan että kangasmaski ei ole CE-hyväksytty suojaväline.

Pue kangasmaski aina puhtain käsin ja vältä sen koskettelua käytön aikana. Kangasmaski tulee riisua koskettaen vain kuminauhoihin ja se tulee laittaa pesuun välittömästi käytön jälkeen tai laittaa muovipussiin. Pese kädet ja kangasmaski jokaisen käytön jälkeen. Kangasmaski pestään 90 asteessa. Kangasmaski tulee poistaa kasvoilta, mikäli sen kanssa on vaikea hengittää. Tuotetta ei saa käyttää, mikäli henkilöllä on hengitysvaikeuksia.

Villasukkia ja lapaset

Keväällä tuli vain neulottua sukkia ja yhdet lapaset kun tyttönen pyysi.
Sitten ihan ykskaks loppui into neuloa, kun iski väsymys.
Ompelu juttuja olen vähän aloitellut, josko se siitä...

Sukkia

Itsellein neuloin tälläiset perinteisen näköiset villasukat.
Novitan 7-veljestä.




Kokeilla piti myös sukan neulontaa varpaista varteen. Vaaleansinistä 7-veikkaa





Tyttöselle balleriina töppöset. Langat jämäpussista...



Pitsisukat 7-veikkaa.



Valepalmikkoa varressa, Novitan jotain lankaa...

Lapaset

Tyttösen lapaset joissa valepalmikkoea reunassa. Intialaisella peukalokiilalla.



Vuode päivät on laatikossa odotellut tarvikkeet nipsuttimen tekoon. Nyt sai  ajoiksi askarrella jonkin sortin nipsutin.


Tarvikkeet Whish.iltä, paitsi pisarahelmet.



^_^


6. tammikuuta 2020

Neulottua

Syksyn aikana tuli tehtyä jotain.... mutta kuvien siirto halusi takkuilla enkä ole joutanut hirveästi paneutumaan asiaan enkä kuvia kerennyt muokkailemaan.

Joululahjaksi tuli neulottua jokunen villasukka.

Pitsikuviollisia sukkia kokeilin neuloa, aloitin pikku neidin sukista.



Lankana oli ehkä Novitan Nallea vajaa kerä, josta syystä lanka loppui kesken ja loppu piti neuloa uudemmasta vaaleanpunaisesta langasta.
Ohje on Suuri Käsityölehti 10/2019


Valkeat pitsikuvio sukat 7-veljestä. Ohje Novitan ohjesivulla NÄMÄ


Isommat valkeat sukat Nallesta samat kuin pinkit neidin sukat.



Veljelle lahjaksi 7-veljestä langasta villasukat. Resoria jalkapöydän yläosa. Muunneltu malli perussukasta.


Pojallein perus villasukat petroolin värisestä vanhemmasta 7-veljestä langasta ja mustat palmikkosukat pojan tyttikselle Nallesta.
Ohje on Vanillawool blogissa TÄÄLLÄ

Palmikkoa

Omalle ukollekkin piti kuuluma sukat neuloa...


Tumman harmaata 7-veljestä ja perus villasukat.

Itsellein neuloin yksinkertaiset kirjoneule "perinnesukat".

Keskiharmaat 7-veljestä piti käydä ostamassa näihin sukkiin ja viininpunainen 7-v. on jämälankoja.
Nämä sukat on neulottu uusilla bambupuikoilla, 3,75mm jotka tilasin syksyllä Wishilta.

Varastolangista piti myös kokeilla aloitus kärjestä ja valepalmikolla.


aloitus sukan kärjestä, helppoahan tuo olikin.


Nämäkin sukat on luultavasti 7-veljestä lankaa varastosta. Kerä oli aloitettu, joten lanka meinasi loppua juuri viimeisellä kerroksella. Piti ottaa yksi palmikko kerros pois. Toisen sukan varsi vielä lyhentmättä...
Ohje Kauneimmat käsityöt, Käsityön ABC 12, Sukat Lapaset & Asusteet-lehti



Aikaisemmin syksyllä neuloosin iskiessä piti neuloa poikaselle Johanneksen kansallispukuun kuuluva pähine.





Lankana Novitan Venla ja pyöröpuikot 2,5mm
Ohje pipoon löytyy Suomalainen myssykirjasta, kävin kirjastosta lainaan. Ohje on julkaistu myös jossain muussakin julkaisussa...


Myös uusi peukalomalli täytyi kokeilla lapaseen.
Intialainen kiilapeukalo on tässä lapasmallissa.



Jotain Novitan lankaa tämäkin. Ohje Novitan ohjesivulta NÄMÄ


Onhan sitä tullut tehtyä muutakin, mutta taidan laittaa niistä oman päivityksen...

Hyvää uutta vuotta ja käsityön iloa kaikille lukijoille!

^_^

25. heinäkuuta 2019

Lautanauhaa

Pirtanauhan jälkeen teki mieli kokeilla monimutkaisempia kuvioita. Pirtanauhassa  saa kuvioita poimimalla lankoja näkyviin jne. mutta en jaksanut sitä opetella.

Lautanauhassa kuvioita saa tehtyä lautoja kääntelemällä tietyssä järjestyksessä, niin sehän kuulostaa jo minusta helpommalta. 😁

Aikaisemmin keväällä jo oli mielessä että opettelen lautanauhan kutomisen, mutta ei ollut sen kiireempi sen opettellulla etten heti käynyt toimeen. Sen verran valmistelin että käsityölehdestä ohjetta luin ja vaikutti suht helpolta. Laudat leikkasin valmiiksi näkkileipälaatikosta odottamaan sopivaa hetkeä.

Sopiva hetki koitti kun sisko kyseli feresin pukemisesta ilman esiliinaa.
Sopivaa vyötä ei ollut ja joutui ompelemaan pikapikaa kankaasta ohuen vyön että saa puettua feresinsä juhliin  ilman essua.


Ensin harjottelin lautanauhan kutomista Novitan Nalle villalangasta.

Kuvio harjoittelu nauhassa on ässä-nauhan alkukuvio, kun ässä kuvio ei lähtenyt kunnolla tulemaan, joten tyydyin tekemään koko nauhan tuommoista nuoli kuviota.

harjoittelu lautanauha


kuvion suunnan vaihto
Nauhan pituus 212cm + n. 17cm keskimmäisestä letistä mitattuna. Leveyttä n. 3cm

Vaihdoin sitten langan virkkauslankoihin.
Harjoittelu pätkässä sain ässänkin tulemaan hyvin.


harjoittelu pätkiä
Tokmannilta löytyi edullista puuvillaista virkkauslankaa, joista kokeilin tuota ässä-nauhaa tehdä.
Ihan hyvä siitä tulikin.
Omasta varastosta kuitenkin löytyi samanveroista virkkauslankaa hiukan rusehtavampaa punaista, jota sitten käytin oikeaan nauhaan.

ässä kuvioinen lautanauha

loppu letitykset
Nauhalle tuli mittaa n. 2m + letit 17cm ja leveyttä n. 1,7cm. Leveydessä vaihtelua n.2mm.

Tähän nauhaan tei yksinkertaisen lopetuksen letillä.
Tuli vähän kiire nauhan valmiiksi tekemisessä kun nauhaa oli tekemättä vielä muutama kuvio ja juhlat joihin sisko oli tulossa alkaisi puolenpäivän jälkeen, jolloin voin nauhan hälle antaa ettei tarvitse postissa lähetellä.

Lautanauhoista innostuneena kävin enisn lainaamassa kirjastosta lautanauha kirjan (sama tekijä kuin seuraavassa) ja sitten tilasin Maikki Kariston ja Mervi Pasasen kirjan Omenaisia ja revonneniä, Suomalaisia lautanauhoja kirjan.



Kirjapakettia sain odotella melkeinpä 3,5 viikkoa. 😕
Postin luotettavuus on nykyjään vähän niin ja näin.
Kirjapaketti oli toimitettu tilauksesta heti seuraavana päivänä postiin, mutta kadonnut samoin tein, ei ollut kirjattu ollenkaan kuljetukseen.
Niinpä jouduin odottelemaan ja ystävällisesti kirjantoimittaja laittoi uuden paketin tulemaan ekstrakirjan kanssa. 💛

Tästä kirjasta pitää kokeilla ainakin toista s-kuvioista nauhaa seuraavaksi.


 ^_^