Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkatut vauvan tossut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkatut vauvan tossut. Näytä kaikki tekstit

18. marraskuuta 2016

Ompeluksia, virkkauksia, neuloksia ja käpyilyä

Ompeluksia, virkkaiksia ja neuloksia

Otsikon mukaisesti nyt päivittelen muutamia tekeleitä muutamalta lähi viikoilta. Yksittäin en ole saanut aikaiseksi päivittää ja eipä tuota aikaa ole ollut että koneella olisi joutanut kauemmin istuskella...

Ensimmäiseksi tilaustyönä tekemäni vauvan tossut.

virkatut vauvan tossut
Tossut virkkailin Red Heart Shimmer langasta ja muistaakseni 3,5mm koukulla.
Muutamat tossut jouduin virkkaamaan että sain parin saman kokoisia tossuja...
Ohje löytyy TÄÄLLÄ.

Isommalle tyttöselle virkkasin pikaseen repun kylkeen heijastavasta langasta heijastavan sydämen.

virkattu heijastava sydän



Ohje sydämeen löytyy TÄÄLTÄ

Ompelu
Pienimmälle tyttöselle piti saada kiireellä lapaset ja se ei niin nopeasti toteudu neulomalla (ainakaan minulla), joten ompelin ne nopeasti itse tekemän kaavan avulla.

lapasen kaava



lapasen kaavan osat
Näistä osista muodostu lapaset.

ommeltut lapaset



Vuorena käytin vanhoista college housuista puntti osaa ja päälikankaana on Marimekon trikoota.
Resorinkin kierrätin toisista housujen lahkeista kääntämällä niistä sisäpuolen ulospäin joka ei ole käytössä haalistunut.


Neulonta
Sitten aloin neuloa niitä oikeita lapasia tyttöselle...

neulotut lapaset
Novitan lankaa...jotan Niitty tai Keto ?  Väriraidat ei tullu kohilleen kun en joutnut niitä sen paremmin täsmäilemään...

Samasta langasta perään tuli villasukat isommalle tyttöselle.

neulotut villasukat

Vielähän minulla on kesken poikaselle neulomatta lapaset. Toinen on jo resori vaiheessa, jahka kerkeän jatkamaan loppuun asti...

Käpypitsi
Päivänä muutamana tuli kysymys että onko käpypitsinä kissa aihetta...
Kissan tassu kuviot oli kadoksissa, joten joutessani kokeilin tehdä kuvan perusteella kissan pään.
Lankana oli vain mustaa Puppets Edloradoa, josta tulee vähän pöperömäinen tulos.

käpypitsi kissa


Tämän kissan korviin kokeilin uutta silmukkaa, pointing stich, eli jotain terävämpää silmukkaa...
Kokoa tällä kissan päällä on ilman ripustuslenkkiä leveys 2,7cm ja korkeus 2,5cm


Lopuksi muutama kuva meidän talli/eläinsuojasta ennen ja jälkeen remontin...
Entinen ulkokuori peräisin jostain 80-luvun alusta. Nyt laitettu tuulensuojaa ja uudet ulkolaudoitukset, sekä pari ikkunaa lisätty toiselle sivulle.
Vielä riittää remonttia tulevaisuudessakin, toinen kerros ja sitten sisäpuolelle lisää....

































^_^

12. marraskuuta 2015

Vauvalle tossut

Lumihiutaleiden lomassa tekaisin tulevalle mammalomalaiselle lahjaksi pienet tossut.

Väri oli kaiveltava pussukoista ja valitsin sellaisen värin joka käy (ehkä) kummallekkin sukupuolen uudelle tulokkaalle...


Vauvan tossut
Lankana oli vaaleanvihreä 7-veikka ja valkeaa Star lankaa sekä koukkuna 4mm.
Pohjan mallina käytin  TÄTÄ pohjan mallia ja loput virkkasin omasta päästä.



^_^

14. huhtikuuta 2013

Virkkauksia

Osa aikaisempia virkkauksiani kävi media-alan opiskelijan kuvauksissa valokuvausharjoitteluna.
 Tässäpä muutama tulos.   :)



Tossuja


















                                                               
                                                                            Mekkoja



Pipoja

  





25. maaliskuuta 2013

Vauvan tossut #2


Eilisiä vauvan tossuja piti kokeilla eri värisenä ja tein toisenlaisen kukan.
Novitan Siirillä nämäkin.

vauvan tossut

24. maaliskuuta 2013

Vauvan tossut

Kokeiluna virkkasin tänään pienet tyttö vauvan tossut.

Kaksi päivää mennyt etten ole mitään käsitöitä tehnyt. Perjantaina ostin taas kasan lankoja Joensuun reissulla...



Lankana on taas Novitan Siiri joka värissä ja 5mm koukku. Tuo Siiri lanka on sen verran kivaa virkattavaa että mielellään käyttää kaikkeen vauva juttuihin :)
Ohje video löytyy  TÄÄLLÄ
Tein tossujen pohjan eri tavalla kuin ohjeessa neuvottiin, näin sain tossusta isomman...




Tänään syntyi sukuun taas uusi poikavauva <3


                                                                         ^_^