25. tammikuuta 2017

Tossuja

Suunnittelin neulovani isännälle synttärilahjaksi villasukat tuossa joulukuun puoleen väliin.

Ensimmäisen sukan sain neulottua puoliksi, sitten piti kiireellä virkata niitä lumihiutaleita ja kynntilälyhtyjä, joten neulonta jäi tauolle.

Lopulta sain villasukat valmiiksi tammikuun puolella.

villasukat
Misti ei oikein riittänyt kantapään tekoon, joten ohjeeseen piti turvautua ...
Raidatkin tuli eri paksuiset virhe laskennan takia, mutta ei haittaa😀

Lankana oli 7-veljestä oikein oranssi väri.

Seuraavaksi pikkuneidille piti virkata jumppatossut kun kaupasta ostetuista perus tossuista meni pohjanahka rikki jo toisella käytttö kerralla 😳


virkatut tossut
Nämä tossut ovat samaa mallia itä olen aikaiseminkin virkannut isoina ja pieninä.
Tarkoitus olisi laittaa nahkapohjalliset, kunhan saan nahkaa äidin jemmasta.



Tytteli halusi tossuun kukat ja keskelle helmen. Varastosta löytyi vielä pari tuommoisia "vattu-napit"

Lankana keinokuituinen Elyseè ja 3.5mm koukku.

Viime kesänä kuolleen ajokoiran seuraaja on nyt valittu...

Ensi kuussa meille olisi tulossa tällainen tyttö pentu. 😄





^_^

1 kommentti:

  1. Minä ihastuin tuohon oranssiin lankaan myös ja neuloin itselleni melko samannäköiset sukat ruskeilla raidoilla:D

    VastaaPoista