13. syyskuuta 2018

Pirtanauhaa

Kansallispukujen myötä vastaan tuli pirtanauhojen tekeminen itse.
En muista etttä olisin koskaan tehnyt pirtanauhaa aikaisemmin, joten nythän sekin on opeteltava.

Tarvikkeita pirtanauhan tekoon ei ennestään ollut, joten ensihätään piti jotain tehdä, että pääsee vähän kokeilemaan tekoa.

Piti etsiä jotain mihin mattoveitsi pystyy,  joten margariinirasian kansi pääsi pirraksi.

nauhapirta kannesta
Tällä kansipirralla kokeilin ensin villalangalla nauhaa.

Pujottelin langat jotenkinsa ajatuksella että jotain kuviotakin tulisi.


pirtanauhaa tulee
 apuvälineinä pahvin pala sukkulaksi ja viivotin tiivistämiseen.

valmis pirtanauha
Ensimmäinen nauha! 80cm pitkä ja 2,5cm leveä. Lanka oli Sofia sekoite lankaa.


Tyttösein halusi kokeilla nauhan tekoa ja innostui kuinka helppoa se on.
Pitkään kerrallaan kiinnostus ei kuitenkaan riittänyt, joten pariin kertaan nauha tehtiin loppuun.
Nauha pääsi lahjaksi serkkutytölle.


pirtanauhan harjoittelua

tytön tekemä pirtanauha
Sofia lankaa ja pituus n. 25cm ja leveys n.1cm.

Itse kokeilin myös puuvilla lankoja nauhaksi.
Virkkauslangoista otin kartanoa valkeana ja puppetsin viininpunaista.

puuvilllainen ja villasekoite


28cm ja 1,2cm leveä.

Nauhan leveyden pitäminen tasaisena on vielä vähän haasteellista...
Loimi olisi kannattanut olla viininpunaisena.

Netistä katselin oikeita nauhapirtoja ja totesin aika hintaviksi.
Kirpparilta löysin halvalla, (1,5€) puisen leipäkorin josta pyysin miehen tekemän minulle kunnon pirran.

nauhapirta 
Pientä kieroutta sattui pinnoissa olemaan, mutta ei niistä ole haittaa. Ihan tukeva ja toimiva pirta siitä tulikin. Kiitos siitä miehellein!

Tällä puisella pirralla tein sitten kokeiluna ohuemmasta villalangasta harmaasävyisen nauhan.

harmaa pirtanauha
Nalle villalankaa, pituutta on 90cm ja leveys 1,2cm.

Loimen pituus
Loimen luonti tuolin jalkoihin
Loimen luonti lanka kerrallaan (yksinkertaisin tapa)
Lankojen pirtaan pistely
Kude ja käpy (sukkula)
Pipsinauha
Pohjalangoista poimittu pirtanauha
Kuviolangoista poimittu kuviollinen pirtanauha

Näillä vielä harjoitellaan, ennen kuin sukkanauhaksi tulevat pirtanauhat valmistan.
Vielä kun oppisin tekemään kuviollisia nauhoja pohjalangoista poiminoilla ym.


^_^


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti