11. maaliskuuta 2013

Rouheat tossut

Mökki meinaa uunin lämmityksestä huolimatta jäähtyä liiankin viileäksi kun väki ramppaa ulkona ja sisällä vähän väliä...
Siitäpä keksin tehdä näin aamupuhteiksi paksut sisätossut paleleville varpaille :D


Lankana käytin Red Heart Lisa Big lankaa, jota oli jäänyt kaksi kerän loppua lippahatuista ja koukkuna 8mm.nen
Lanka pääsi ikävä kyllä loppumaan, pitänee kauppa reissulla  käydä ostamasssa lisää. Harmi vaan kun sama lanka olisi ollut viime viikolla alennuksessa, enkä viittinyt sitä ostaa kun ei ollut mitään siitä suunnitteilla. 

Tossua kokeillessa alkoi varpaita todella lämmittää, ilman sukkaakin, että lämmintä tulee olemaan kunhan saan  toisenkin  valmiiksi  :) 

Huivi
Meilkein samaa värimaailmaa edustaa myös viime perjantai iltana pikaisesti tekemäni kaulahuivi "pompula langasta", jonka tein väriä antamaan yleensä mustiin pitämiini paitoihin

Lanka löyti Joensuun reissulla alehyllystä, vain 1€/50g kerä  :)

Huivin tein ihan peruskaaria tekemällä, 8mm koukulla ja on noin 150cm pitkä.




                                                                                                                        

2 kommenttia: