8. heinäkuuta 2013

Ristiäisiä

Ristiäisiin ompelin trikoosta kietaisumallisen mekon.
Kaavat löytyy Suuri käsityö 5-6/2013 lehdestä.

Päällimmäinen etukappale on kaksinkertainen ja päällimmäisen kappaleen miehusta taittuu "kaulukseksi".

Nätti malli,  mutta minulla vähän liikaa muotoja niin ei näytä niin hyvältä kuin lehden mallilla :D

mekko edestä...

ja takaa



Täytekakku

Ristiäistarjoiluun piti tietenkin suunnitella täytekakku, jonka mallin näin netissä ja ihastuin heti.

Pursotusta piti kokeilla muutaman kerran tavan kaupasta ostetuilla tyllilla, mutta ei niistä tullut halutun näköistä, joten tilasin lopulta Confetti.fi nettimyymälästä Wiltonin 1M tyllan, ruusun värisen pastavärin, ja ihon väristä sokerimassaa vauvaa varten.
Koriste vauvan vaipan ja pääpannan tein tomusokeri kuorrukkeella kun säästin sen verran etten ostanut valmista sokerimassaa kaupasta, sekä lehdet on punaherukka pensaasta.

Kakun pursotukset tein Kinuskikissan mansikkakerman ohjetta muuttamalla, ohje TÄÄLLÄ
 ja täytteen muuntelin myös vadelma-daim-lime täytteestä, käytin tuoreita mansikoita ja jätin daimin pois,
 ohje TÄÄLLÄ
Pursotus ei kyllä ole kovin siistin näköistä,jouduin tekemään vähän paikkailuja, mutta menee harjoituskakusta :D

Kerman määrää jouduin arvioimaan, joten käytin pursotukseen kolme 2,5dl Flora vispi kerma purkkia, josta just ja just sain kakun pursotettua ja ihan ohuelti alle pintaan väriä siveltyä. Eli ensi kerralla sitten neljä purkkia ostettava.
Täytteen tein kaksin kertaisena mitä ohje oli.

Kuvat vähän epätarkkoja, otettu kännykällä...

ruusukakku

koristevauva

kakun sisusta



Täytekakku sai kehuja niin ulkonäön kuin myös maun suhteen. Hyvää oli itsestänikin, ei ollut sitä perus ylimakeaa mansikkahillo-kermakakkua.

Itse juhlakalu nukkui toimituksen ajan rauhallisesti.
Kastemekkona  1993-94 vuoden vaihteessa  tekemäni mekko, joka on vuosien varrella kokenut muodonmuutoksia kauluksen suhteen. Tällä kertaa kaulukset lähti pois ja satiinikantin reunaan tuli pitsi. Ensimmäisen tyttöä varten tekemäni satiininauha ruusut (3kpl) pääsi taas käyttöön.

                                                                       

uninen päivänsankari
   





                                                                               ^_^

6. heinäkuuta 2013

Sisustusta

Tällä viikolla  meni olohuone ihan uusiksi.

Seinät saivat valkoisen värin pintaansa entisen puupaneelin tilalle ja kaikki huonekalut meni uusiksi, paitsi sohvat.

Tomera sukulainen teki meille sisustus suunnitelman ja sitä on nyt toteutettu mahdollisuuksien ja oman pään mukaan.

Ensi alkuun kaivettiin "mummon mökin" aitasta vanha lipasto, jota sukulainen sitten hijoi ja maalasi valkeaksi. Mieheni laittoi lopuksi vetimet paikoilleen ja lipaston alle uuden jalkalistan, joka oli karissut pois.
Vielä pitäisi löytää jostain avaimenreikiin ympärykset.

Lipasto ennen...

...ja nyt

Ikkuna sai uudet kirsikankukka verhot, johon ihastuin kangaskaupassa, ja jalkalamppu varjostinkankaan sekä tyynyt päälliset, jotka tein loppu kankaasta. Kangasta oli sen verran niukasti että sain tehtyä vain sellaiset yksinkertaiset nappikiinnitykset...


uudet verhot




Lampunvarjostin

tyynynpäälliset



Mekonkin kerkesin ommella valmiiksi jo viikko sitten ennen remontin alkua, Siitä ehkä kuvaa sitten huomisten ristiäisten jälkeen :D


                                                                              ^_^

1. heinäkuuta 2013


Jaetaas teillekkin kiva neuletakin arvonta linkki ihanasta Melli EcoDesing mallistosta...

Ljnkitä pääsee...   Arvonta

Muokkaus ; arvonta päättynyt!!
                                                                             ^_^