25. toukokuuta 2014

Virkattu baskeri

Puolitoista viikkoa sitten tuli reissattua muutamaksi päiväksi etelä naapuriin Viroon.
Linja-auto matkalle piti ottaa tekemistä joten matkaan lähti harmaata Nalle lankaa ja roosaa Bambua.

Mennassä virkkailin jokusen harmaan isoäidin neliön ja aloitin baskerin vaihteluksi. Lanka kerkesi loppua ja niin kyllä ohjekkin, jäi päälaki kavennusta vaille...  :D

Baskerin sain loppuun asti tehtyä vajaa viikko kotiin paluusta, vei matka sen verran voimia ettei vaan kyenny vaikka ei mikään rymy matka ollut.

Matka sisälsi Karnaluxissa ja Rocca al Maressa käyntiä kuin myös vähän vanhan kaupungin katuihin tutustumista.

Pikkutytön virkattu baskeri

Tyttö ei ollut kovinkaan yhteistyö haluinen kuvaamisen suhteen, koko ajan olisi heittänyt hatun päästään. :D

virkattu baskeri
Ohjetta tälle baskerille löytyy TÄÄLTÄ aika helppo oli sanoisinko ihan :)

Langaksi jouduin ottamaan roosaa Novitan Bambua, kun ei siihen hätään muuta sopivaa ollut. 
Koukkuna 3mm. Koko on  py 45cm


                                                                           ^_^

11. toukokuuta 2014

Afrikankukka-kukkaro

"Pikapalana" virkkasin pojan kummille synttärilahjaksi kukkaron.

Langoiksi löyti  peitosta jäljelle jäänyttä Novitan Bambua ja vähän persikan väristä Lisa Unia.

Afrikankukka-kukkaro






Virkkasin kukat Novitan Bambu luonnonvalkea, harmaa ja roosa langasta sekä persikka lanka on Lisa Unia.
Koukkuna 3,5mm.




Vuoriksi leikkasin puuvillakankas palat.


Vetoketjua ommellessa joutui taas liikaakin pähkäilemään jotta sen saisi oikein päin.... ehkäpä liian pitkä aika viime ompelusta???  :D

Ensin ompelin vuorin osat vetoketjuun ja sitten etupistoilla kiinnitin pussiksi kiinnitetyn kukka-päällisen vetoketjun reunaan.
Pienet tikit jäi näkyviin kun jouduin ompelemaan oikealla puolella vetoketjutikin yläpuolelle ettei se näy päälle päin.
Vetoketju piti käydä ihan vartavasten ostamassa kun en omasta varastosta sopivaa löytänyt, tavarat kun on  remontin jäljiltä aitan vintissä vieläkin...

Saaja oli iloinen saamastaan lahjasta :)




                                                                              ^_^


7. toukokuuta 2014

1-v. synttärikakku

Ajatus pikku-neidin 1-vuotis synttärikakusta heräsi vasta pari päivää ennen h-hetkeä...
Mallia yritin etsiä netistä, mutta ei vielä mieleistä mallia vastaan tullut.
Tarvike ostoksille mennessä ei vielä malli ollut selvillä, joten katselin kaupassa leivonta lehteä ja sieltä se sitten löytyi.

Tosin kakkua valmistaessa malliin tuli muutoksia ja tein sen miten siitä tulisi edes kelvollinen.

synttärikakku

Kakun päällä olevat ruusut ovat elämäni ensimmäiset itse tehdyt ruusut,
jotka tein edellisenä iltana Renshaw:n sokerimassasta ja pikkuisen sipasin pintaan pinkkiä geeliväriä vedellä ohennettuna eloa tuomaan.

sokerimassa ruusut kakun päälle
Synttäriaamuna sitten tekaisin pikaseen vielä lisää pieniä ruusuja kakun juurelle.

Kakun täytteenä 2x vattu-kermarahka ja 1x persikka/ananas-kermarahka.

Kakun lisäksi tarjolla oli muiden tarjoiltavien lisäksi herkullisia kinkku-paprika muffineja,  joiden ohje löytyy TÄÄLTÄ


                                                                         ^_^

Virkattu kruunu

Pikku-neiti täytti eilen 1 vuotta, jonka kunniaksi piti virkata prinsessalle kruunu/tiara.

Malli on varioitu netistä näkemästäni mallista.


virkattu kruunu ja 1-vuotias neiti



kruunu/tiara


Virkkaukseen käytin Novitan Kotiväkeä ja 2mm koukkua. Lisäsin muutaman pinkin helmen väriä antamaan.

Kruunun etuosaa kovetin hiukkasen sokerivedellä että pysyisi paremmin pystyssä, alemmassa kuvassa se on jo imeskelty likaiseksi :D




                                                                     
                                                                        ^_^

2. toukokuuta 2014

Virkattu kesähattu

Piti kokeilla taas kesähatun virkkausta.

Sopivaa lankaa oli vain vaaleansinisenä, vissiinkin Novitan Kotiväkeä ja 2mm koukku.

virkattu kesähattu
Mallina melkein 4v poika, jonka päähän hattu on pikkusen liian pieni ja 1v:n päähän on sitten vähän liian iso.
Sopiva olisi varmaankin sitten n. 2-vuotiaalle.

Ohje löytyi helposti netistä...

virkatun hatun ohje
Hatun kukan tein kuvan ohjeen mukaan, mutta on vähän valju kukaksi. Pitänee tehdä nätimpiä kukkia...




                                                                              ^_^

Täydellisen ruudun etsintää...

Pöytöliinaa varten etsinnässä on ollut ruutu, joita yhdistelemällä voisi tehdä kaita liina pirtinpöydälle.

Tokmannilla oli muovinen pöytäliina, jossa oli virkatun näköisiä neliöitä, mutta se oli kerennyt loppua kun olisin ensihätään sitä ostanut, joten ajattelin virkata samaa näköä oleva liina.

Ruudun etsinnässä vastaan tuli vähän sinne päin oleva ruutu, mutta ohjetta en löytänyt netistä, joten silmukat katsoin kuvan perusteella.
Myöhemmin löysin yhden blogin jonka pitäjä oli tehnyt samaa kuviota liinaan ja peittoon, mutta ohjetta ei sielläkään oltu julkaistu.

malli kuvasta

valmis ruutu
Suurinpiirtein samanlainen tuli ruudusta :D

Muokkaus 19.1.2015

Nettiä selatessa sattui vastaan melkein just sama neliön ohje.
Mutta ensimmäisen kerroksen "kukan terälehdet" on siinä tehty irto pylväillä, kun minun mallissa pylväät on tehty yhteen eli klusteria... eikä viimeisellä kierroksella ole kiinteäsilmukka kerrosta niin kuin minun mallissa.
Ne on ensimmäiset erot mitkä tähän mennessä olen huomannut nopealla katsonnalla.


Kuvan ohje löytyy TÄÄLLÄ



kokeilu ruutuja
Ruutuja joutui kokeilemaan useamman, Pinterest:stä taitaa kaikki löytyä ja ohjeet sitä kautta...
Lopulta päädyin tuohon isoimpaan, koska ruudun yhditymis kohdat tulee paremman näköisenä kuin tavan tasa neliö...


kaavio


 Kokoa ruudulla on 15x15cm virkattuna Novitan Virkkauslangalla ja 1,5mm koukulla.
                                                                
Pari ruutua vasta saanut tehtyä, tuntuuvat olevan hitaita tehdä, etenkin kun joutuu pomppimaan kaikkea muuta välillä tekemään :D
Mutta jos joskus kesemmällä olisi valmis...



                                                                              ^_^