Valmistujaiskakku
Kuun vaihteessa pidettiin esikoiselle valmistujaisjuhlat sähkötekniikan insinööriksi valmistumisen johdosta.
Kakun koristelun kanssa sain tapella iltapäivän, kun en saanut tulemaan kunnollista pitsiä virosta ostamallani silikonimuotilla.
Lopulta päädyin tekemään mustia kukkia kakun ympärille ja päälle insinööriliiton merkin.
 |
valmistujaiskakku |
Päällä on sokerikuorruke, joka yön aikana alkoi kupruilla ja meni ruman näköiseksi.
Kukat ja irto terälehdet on myös sokerimassaa ja keskelle lisäili tytär jokusen valkean sokerihelmen.
Synttärikakku
Pojan 6 vuotis synttäri kakku tuli vähän heittämällä tehtyä, kun toivomuksena oli punainen väri.
Onneksi sattui olemaan voittamassani kakunkoristelu paketissa kaikki tarvitsemani värit sokerimassana.
 |
Angry Bird -kakku |
Minulla kun ei milloinkaan onnistu sokerikuorukkeella kakun päällystäminen, niin ei nyttenkään.
En saanut möntistä sopivan kokoista ympyrää niin jäi vähän "kyljistä" vajaaksi ja jouduin paikkaamaan... Onneksi oli myös vanhempaa valkeaa massaa jäljellä alaosaan.
Pojat koristeli kakun kermareunuksen karkeilla ja piilotin vähän massan reunuksia kerma röyhelöllä.
Kuusenkerkkäsiirappi
Facebookissa näkyi yksi päivä päivitys kuusenkerkkäsiirapista, jota tietysti piti kokeilla.
Ensimmäinen satsi valmistui yhdestä litrasta ja oli sen verran kivan makuista että piti keitellä vielä toinenkin satsi kolmesta litrasta. :D
Pulloja piti vähän metsästää nurkista ja aitanvintiltä että saadaan siirappi lasipulloihin.
 |
Kuusenkerkkäsiirappia |
Ketä siirapin keitto kiinnostaapi, ohje löytyy
TÄÄLTÄ
Ja lyhyt katsaus siirapin käytöstä löytyy
TÄÄLTÄ
^_^