11. syyskuuta 2015

Trikoopipo

Ilmojen viiletessä tuli tarpeen tehdä pojalle myös pipo.

Kaverilta sain aikaisemmin trikoo palan josta ompelin pipon. Mallia otin yhdestä mainos piposta.

Ohje helppoon trikoopipoon (ei sama kuin tämä pipo) TÄÄLLÄ
Ja jos kangasta ei riitä kaksinkertaiseen pipoon, voi käyttää resori mallisen pipon ohjetta, joka löytyy TÄÄLTÄ

Pipoonhan voi käyttää vaikka käytettyä t-paitaa tai villapaitaa

trikoopipo

poika ja uusi pipo

Pipon koko on 52cm ja lakikorkeutta 25cm

Pipon valmistuttua alkoi tappelu kenen pipo on, pikkuneiti kun olisi halunnut pipon omakseen.
Pitänee käydä ostamassa jotain kivaa kangasta neidin pipoksi....



^_^

7. syyskuuta 2015

Pääkallotossut ja nahkasohva

Pojalla alkoi viime viikolla päiväkerho.

Valmiiksi ei kerhotossuja sattunut löytymään, joten kauppaan oli suunnattava niitä etsimään. Muutamat kaupat pitikin käydä läpi että sopivan kokoiset tossut löytyi.
Eikä edes poikien värissä tossuja ollut kuin pieniä, mutta onneksi pojalle kelpasi punaisetkin tossut!

Lupasin ommella niihin jotain kuvaa jotta niistä tulisi poikamaisemmat ja poika halusi valkeat pääkallot.

Sottailin että mistä mie pääkallot nuihin nyt oikein teen... Sitten muistin jotta virkkasin talvella isomman pojan pipoon pääkallon, jonka kaaviota voinkin käyttää tähänkin.

pääkallot kerhotossuihin


ilman pääkalloja
Pääkallot virkkasin valkeasta Puppets Eldorado langasta, 1,5mm koukulla.
Kiinnitin ne ompelemalla rihmalangalla pikaisesti kiinni tossuihin, oli jo aika myöhä illasta...


pääkallon ohjekaavio



Lopulta oli pakko korjata perintö nahkasohva, taas....

Saumat ratkeilevat lasten pomppiessa sohvalla, mutta onneksi vain ompelulangat on antanu periksi eikä nahka...


tikki vasemmalle

tikki oikealle

kiristys


valmis
Ompelu tehdään etupistoilla, ompeluliikkeestä saatavalla erikoisvahvalla ompelulangalla (Gutermann).
Tavallinen ompelulaanka ei näin kovassa käyttökohteessa kestä.


Vähän kulumaa on jo saumojen kohdalla ruskeassa värissä...

Näillä sohvilla mennään vielä monta vuotta eteenpäin :D


^_^

17. elokuuta 2015

Laiskotus ja korvikset

Viime aikana ei ole tullut tehtyä oiken mitään käsitöitä. Ei vaan jaksa ja ei keksi mitä tekisi vaikka joitain tekeleitä odottaa loppuun tekemistä.
Onneksi lapsilla alkoi taas koulut :D

Muutamalta taholta sain kunnioitettavan bloggari-haasteen, kiitos niistä, mutta nyt ei aika jakselmus riitä tekemään mitään ihmeempiä kodinhoidon lisäksi.

Taisi olla parisen viikkoa sitten kun tekaisin huvikseni käpypitsi korvikset.

käpypitsi korvikset
Korvikset sukkuloin DMC helmilangasta, beigen värisestä, vaikka aika harmaalta kuvassa näyttää ja lisäsin kulllan värisiä helmiä.
Itse riipusosan koko on 2,7cm


Viikolla oli huoli ja murhe kova, kun mäyris ja ajokoira parivaljakko oli karkuteillä....
Muutenhan mäyris ei pihasta lähde innekkään vaeltelmaan, mutta kun ajokoira pääsee irti ei niitä pidättele mikään kun juoksevat päätäpahkaa metsään.
Niin nytkin kun yksi lapsista oli aukaissut häkin oven...

Onneksi löytyivät lopulta, 3½vrk karkureissulta, vihjeiden perusteella etsintäalueella pysyivät.
Mäyris löytyi ojasta mudassa kiinni sekä ajokoira siitä läheltä.

Nyt ovat molemmat väsyneitä ja vaivaisia

Päästiin sitten eilen mustikkaa ja saatiin kaksi sankollista marjaa. Tänä vuonna mustikkaa onkin paljon ja on hirmu isoja.
Aamupäivällä niitä pakastelin ja nyt alkaa jo päätä särkeä siihen malliin että otettava lääkitystä ja sohvan nurkkaan pötkälleen.


^_^

26. heinäkuuta 2015

Perinneaitaa ja käpyilyä

Vähän viiveellä päivittelen tekemisiäni muutamalta viikolta.
Läppäri sippasi ja piti odotella ihan uutta kotvanen, kuin myös pientä väsymystä migreenin jäljiltä...

Aikaisemmin kirjoitin metsäsreissusta katselemassa kuusenlatvuksia tarpeiksi pistoaitaan.
Nyt on saatu aita tehtyä, vain veräjäpuut puuttuu...

pistoaita/pisteaita/riukuaita

Aita oli nopea tehdä perinteistä poiketen  ruuvien ja akkuporan avulla. Perinteisestihän riuvut on kiinnitetty pystyriukujen väliin vitaksilla kiristäen, mutta olisi isompi työ tehdä.

Aita on tarkoituksella vähän harvempi, säästäen riukuja, mutta kelpaa tarkoitukseen ettei pienet juokse suoraan tielle...
Joku ohikulkija jo  kuvaili  aitaa männessään :D

Metsässä oli kaikkea kivaa katseltavaa...

etana maiteroisella
kyyhkysen(?) muna
hämähäkin seitti auringonpaisteessa


 Välillä pitää tehdä myös käpyily kokeiluja...

käpypitsi korvikset
 Ohje ensimmäisiin korviksiin




toiset korvikset
Ohje toisiin korviksiin


käpypitsi kaulakoru

 Ohje kaulakoruun








^_^

11. heinäkuuta 2015

Käpypitsikorut mustana

Itselleni ajattelin tehdä myös riipuksen ja korvikset omilla lemppari väreillä.

Saas nähdä jääkö itselle...


musta käpypitsi riipus


mustat käpypitsi korvikset

 Mustaa DMC helmilankaa ja punaisen sävyiset helmet





Kuvauspaikkana kukintansa aloitteleva ihana pionipuska.
Kaverina kukassa hyöri muurahaisia ja yksi hidas mehiläinen joka ei yhtään säikähtänyt kukan heiluttelemista...


Muutama koekilukappale jotain kuvioita ja riipuksesta tuttu kukkakuvio...

kokeiluja
Isoin kuvio on pikotti mukaan lukien 3,2cm ja keskikokoinen 2,4cm. Molemmat kokeilut lilan värisellä Novita Kaste langan säikeellä.
Pienen pieni lilja kuvio on 1,1cm kokoinen ja sukkuloin sen rihmalangasta.


^_^

29. kesäkuuta 2015

Riipus ja korvikset

Nätti yhdistelmä löytyi taaskin pinterestistä ja vieläpä ohjeen kera niin kokeiltavahan se oli.

Hienon ilman kunniaksi kävin kuvailemassa ulkona...


beige setti


vaaleansininen setti

Lankana DMC helmilanka kummassakin värissä.



beige riipus
vaaleansininen riipus



Riipuksissa ketju rekvisiittana, pitää pätkiä ja lukkosysteemit hankkia. Tai uusi omistaja saa itse hankkia mieleisen ketjun...
Kovettaakin nämä voisi etteivät muitkuile...

Riipuksen ovat tarkoituksella vähän kuperat. Kokoa riipuksilla on n. 5cm


beiget korvikset
vaaleansiniset korvikset

Korvisten koko on n. 2,5cm

Ohje kuvioon... 
Korvikissa pelkkä yksi osio ilman picotteja
Beigeissä persikan väriset helmet ja vaaleansinisissä valkeat helmet






^_^





















Virkattu pikkupojan lätsä

Innostuin kokeilemaan jo viikko sitten lätsän virkkaamista pikkuiselle pojalle.

Lankaa löytyi jämälaatikosta, mitä lie paksumpaa farkun väristä lankaa
Virkkuuseen käytin 4mm koukkua  ja ohje löyti youtubesta...



Ohjevideo osa1
Ohjevideo osa2

Ohje on tosi helppo jos yhtään englanninkielisiä termejä osaa..

virkattu lätsä




Orava sai toimia mallina, oman neidin pää  oli jo liian iso tälle lätälle..